Vendela Nylund

Hei! Olen Vendela ja kotoisin Vaasasta Pohjanmaalta. Kotona puhuimme vain ruotsia ja kävin koko peruskoulun ja lukion ruotsiksi. Harrastin tanssia ja yleisurheilua koko lapsuuteni ajan.

Onnistuin välttämään suomen kielen, vaikka tanssitunneilla useita kertoja viikossa puhuttiin enimmäkseen suomea. Tanssitunneilla oli muutamia ruotsinkielisiä lapsia, eli puhuin vaan heille. Koulussa suomen kieli oli minulle hyvin vaikeaa. Minulla oli vaikeuksia muistaa teoriaa ja sanastoa. Koulussa ei puhuttu lainkaan suomea suomenkielentunnilla ja pääpaino oli teoria ja sanojen ulkoa opettelussa. Sain suomen kielestä huonoja arvosanoja ja häpesin sitä. Tästä muodostui huono tapa, en uskaltanut edes yrittää puhua suomea koulussa ja sen ulkopuolella, koska pelkäsin sanovani väärin. Lukion aikana työskentelin palvelualalla ja opin sen, mitä piti osata, jotta pystyin seisomaan kassalla suomeksi, mutta en mitään muuta.

Lukion jälkeen muutin Göteborgiin Ruotsiin opiskelemaan musikaalinäyttelijäksi. Nautin siitä todella paljon, ja oli mukavaa, että minua ymmärrettiin ja ymmärsin KAIKKIA kaikkialla. Kun valmistuin hain töitä eri Pohjoismaista ja satuin saamaan työpaikan… Vaasasta! Suomenkielisestä teatterista! Olin hyvin kiitollinen siitä, että löysin työpaikan alalta, jolle olin kouluttautunut. Työ sujui hyvin, piti ”vain” opetella ulkoa suomenkieliset laulut ja repliikit. Sitä paitsi oli paljon nopeampaa muistaa ne, kun ne liittyivät musiikkiin tai liikkeeseen eikä suomen kielen kirjojen pitkiin tylsiin sanalistoihin.

Sosiaalinen pala töissä oli kuitenkin vaikeampaa. En pysynyt mukana kahvipöydän ääressä käytävissä keskusteluissa. Kun ymmärsin, mistä puhuttiin, en keksinyt, miten sanoa haluamani suomeksi. Se oli aluksi vaikeaa, kun olin tottunut olemaan sosiaalinen.

Ensimmäisen Vaasan Kaupunginteatterissa tekemäni työn jälkeen olen työskennellyt Suomessa lähes vaan suomeksi. En olisi ikinä uskonut, että näin kävisi! Hitaasti mutta varmasti aloin ymmärtää yhä enemmän ja enemmän. Musikaalityöni ansiosta olen saanut myös suomenkielisiä ystäviä. Näiden ystävien kautta olen alkanut uskaltaa puhua enemmän suomea. Aina kun tapasin jonkun uuden ihmisen, oli yhä helpompaa mennä siihen asenteella, että minun pitäisi oikeasti uskaltaa sanoa jotain väärää. Yksikään suomenkielinen ystävä ei ole tuominnut minua siitä, että olen sanonut jotain väärin. Mitä enemmän positiivisia kokemuksia sain, sitä enemmän itseluottamukseni suomen kielessä kasvoi.

Nykyään asun Helsingissä ja puhun suomea joka päivä. Suomen kieleni on kaukana täydellisestä, mutta kynnys uskaltaa puhua on lähes poissa. Olen ylpeä siitä, että olen päässyt suomen kielen kanssa niin pitkälle kuin olen päässyt, ja kaikkein ylpein siitä, että uskallan puhua!