Kari Huhtala

Synnyin ja kasvoin ensimmäiset parikymmentä vuotta täysin suomenkielisessä ympäristössä Keski-Pohjanmaan maaseudulla. Kiitos innostavien opettajien, tykästyin ruotsin kieleen heti yläasteella. Kynnys käyttää kieltä oli silti lukionkin jälkeen korkea. Jännitin ja väistelin tilanteita. Opiskeluaikana takapakki lisääntyi, kun vietin pitkän aikaa englanninkielisessä ympäristössä. Kielet olivat solmussa.

Kaikki alkoi ensimmäisestä työpaikasta. Oli yllätys, että asiakkaita tuli palvella myös ruotsiksi. ”Sinähän Kari sitten hoidat nämä koulutukset myös ruotsiksi kun menet Pohjanmaalle”, sanoi pomo. Siitä se lähti. Pikkuhiljaa luottamus pärjäämiseen kasvoi. Työnantaja järjesti mainioita keskustelukursseja. Vähän myöhemmin sain ystäväpiiristä kutsun tulla mukaan ruotsinkieliseen seurakunnalliseen työhön. Sain hyvää kurssitusta ja sanavarasto laajeni. Sain uusia ystäviä myös Ruotsista, ja rikssvenskakin alkoi tulla tutuksi. Jälkeenpäin on aika hassuakin ajatella, että ajauduin sellaisiin töihin, joissa ruotsia sai käyttää. Ja siitä oli kyllä etua.

Yllättäen suurin kynnys oli käyttää ruotsia suomenruotsalaisten kanssa, koska käsitykseni mukaan he osasivat niin hyvää suomea. Vaati vielä yhden intensiivikurssin, että siitä pääsi yli. Ja yhden juttuhetken työkaverin kanssa. Hän sanoi: ”Tee sopimus. Sovitte vain, että puhutte ruotsia”. Sen jälkeen olen johdonmukaisesti puhunut ruotsia myös Suomessa, aina kuin se on mahdollista. Vastaanotto on aina ollut erinomainen äidinkieleltään ruotsinkielisten puolelta. Innostusta ruotsin kieleen on auttanut, että olen asunut 25 vuotta kaksikielisessä Siuntiossa. Kyllä myös asuinympäristö motivoi!

Olen ollut viimeiset kymmenen vuotta ruotsinkielisen järjestön johtaja. Ei tarvitse olla natiivisti ruotsinkielinen, että voi tehdä töitä täysin ruotsinkielisessä organisaatiossa. Kontaktit Ruotsiin ja Skandinaviaan ovat laajentuneet. On mukava, kun Ruotsiin mennessä on vähän kuin kotimaassa.  Ilman ruotsin kieltä elämäni ja työtehtäväni olisivat varmasti olleet aika erilaiset.