Kielilähettiläiden toiminta jatkuu uuden rahoituksen turvin

Svenska kulturfonden on myöntänyt Kielilähettiläille 180 000 euron toimintatuen vuosille 2022–2024. Tuen avulla kielilähettiläämme voivat jatkaa inspiroivien tarinoiden jakamista koululaisille ympäri Suomen. Kielilähettiläiden keskeinen tavoite on saada vierailutoiminta pysyväksi osaksi kielen opetusta, ja toimintatuen avulla pystymme kulkemaan tähän suuntaan. Opettajilta saatu palaute osoittaa, että yli 90 % opettajista näkee kielilähettiläsvierailun erittäin hyödyllisenä lisänä opetukseen.

Svenska kulturfondenin keskeinen tavoite on rahoittaa hankkeita, jotka tekevät töitä ruotsin kielen puolesta Suomessa. Ruotsin kielen merkitys koko Suomelle on helmikuun 2022 jälkeen korostunut aivan uudella tavalla ja voimme olettaa, että pohjoismainen yhteistyö syvenee ja laajenee lähitulevaisuudessa. Ruotsin kielen hyöty yksilölle tuleekin kasvamaan jatkuvasti ja siksi on tärkeää, että myös nuorille kerrotaan kielen hyödyistä ja mahdollisuuksista.

Kielilähettiläät laajentavat toimintaa jatkuvasti ja pystymme tekemään vuositasolla satoja vierailuja. Kielilähettiläiden keskeisiin tavoitteisiin kuuluu pitää vierailut maksuttomina kouluille myös tulevaisuudessa.

Jaa tämä uutinen

#Kielilähettiläät #Språkambassadörerna