Toisen kotimaisen kielen lähettiläät palkittiin vuoden kieliteosta

Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL on myöntänyt Vuoden kieliteko 2022 -palkinnon Kielilähettiläät ry:lle. Palkintoperusteena on, että Kielilähettiläät motivoivat nuoria kielenopiskeluun ja puhuvat monipuolisen kielitaidon puolesta. Valinnalla halutaan myös korostaa toisen kotimaisen kielen merkitystä.

Kielilähettiläät ry järjestää kouluvierailuja, joilla vierailijat kertovat nuorille omia käytännön kielikokemuksiaan. Toistaiseksi vierailuja järjestetään ruotsintunneilla ruotsiksi ja suomentunneilla suomeksi, mutta laajentaminen muihin kieliin on ollut esillä.

Tyypillinen vierailija on itsekin nuori aikuinen, joka palaa vanhaan kouluunsa tai entiselle kotipaikkakunnalleen kertomaan siitä, miten hän on oppinut toista kotimaista kieltä ja mitä hyötyä siitä on hänelle ollut. ”Tavoitteena on lisätä kiinnostusta ja motivaatiota toista kotimaista kohtaan”, toiminnanjohtaja Jaan Siitonen sanoo.

Valtioneuvoston tämän syksyn budjettineuvotteluissa tekemä päätös yhden vuosiviikkotunnin lisäämisestä B1-ruotsiin paikkaa kielitaitovajetta hieman. Parhaillaan lausuntopalvelussa olevassa tuntijakoluonnoksessa yksi lisätunti olisi tulossa seitsemännelle luokalle.

SUKOL katsoo, että rakenteellisten muutosten ohella on tarpeen lisätä myönteisiä asenteita toista kotimaista kieltä kohtaan, ja tässä Kielilähettiläät tekee esimerkillistä työtä.

Vuoden kieliteko -palkintoa on jaettu vuodesta 2001 asti. Palkinnon arvo on 2000 euroa, ja sen lahjoittaa Otavan Kirjasäätiö. Palkinto jaetaan SUKOLin liittokokouksessa Helsingissä 12.11.2022.

Haastattelupyynnöt:
Toiminnanjohtaja Jaan Siitonen

041 530 5531

Lisätietoja palkinnosta:
SUKOLin puheenjohtaja Outi Vilkuna

050 308 0022

Jaa tämä uutinen

#Kielilähettiläät #Språkambassadörerna