Yhdistyksen uusi puheenjohtaja ja uudet hallitusjäsenet 2023-2024
Liisa Talonpoika
Kesän alun tervehdys,
Aloitin keväällä Kielilähettiläät ry:n puheenjohtajana ja ajattelin kertoa muutamin sanoin itsestäni ja siitä, miksi olen tässä työssä mukana.
Olen kotoisin Turusta ja kävin kouluni siellä, suomen kielellä. Mutta kuten monet muutkin turkulaisnuoret, työskentelin jo lukioaikana lomakausina Ruotsissa. Siellä opin kielen.
Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan Åbo Akademiin; kiitos ruotsinkielentaitoni se oli mahdollista (ainakin silloin oli kielitesti suomenkielisille). Vuoden jälkeen otin välikauden ja opiskelin Kungälvin Nordiska Folkhögskolanissa. Tämän jälkeen palasiin opintoihin Åbo Akademiin.
Nyt olen yli 30 vuotta työskennellyt Ulkoasiainministeriössä. Ennen kaikkea EU-asioiden parissa ja tällä hetkellä ulko- ja turvallisuuspolitiikan osastolla.
Ulkomaan sijoitukseni ovat olleet Pariisissa, Brysselissä, Haagissa ja viimeksi Tukholmassa. Koko urani ajan minulla on ollut suuri hyöty siitä, että osaan ruotsia. Samaa toivon kaikille.
Kaikki lapseni opiskelevat tai ovat opiskelleet Åbo Akademissa. Koska he ovat jo nyt aikuisia, minulla on aikaa muuhunkin ja erityisesti Kielilähettiläiden toimintaan koska mielestäni hanke on erinomainen.
Ennen kun toivotan teille erinomaista kesää, haluan kiittää teitä kaikkia mielenkiinnostanne ja kielilähettiläitä siitä, että olette aktiivisesti mukana!
Nähdään syksyllä,
Liisa
Piero Pollesello
Piero Pollesello on lääketieteellisen biokemian tohtori Triesten yliopistosta Italiasta ja lääketieteellisen biokemian dosentti Helsingin yliopistossa.
Piero on toiminut sydän- ja verisuonitautien lääkekehitysohjelman sekä farmakologian päällikkönä Orion Pharmassa. Piero on yhteistyössä laajan kansainvälisen asiantuntijoiden verkoston kanssa koordinoinut tieteellisen viestintästrategian ja tullut äskettäin valituksi Orion Pharman tavaramerkkien sisältö- ja viestintäpäälliköksi.
Piero syntyi monikulttuurisessa ja monikielisessä rajakaupungissa Triestessä, jossa puhutaan sekä italiaa, saksaa, sloveniaa että kroatiaa. Vapaa-ajallaan hän toimii ammattikääntäjänä ja kirjailijana. Pieron esivanhemmat ovat kotoisin eri kieliryhmistä ja hän on aina ollut kiinnostunut kulttuurivälisen viestinnän voimasta, minkä takia Piero on ryhtynyt Kielilähettiläät ry:n hallituksen jäseneksi keväällä 2023.
Anne Suontaus
Toimin ruotsin ja saksan kielen opettajana Kuninkaantien lukiossa Espoossa. Parasta työssäni on se, että saan työskennellä nuorten kanssa ja auttaa heitä saavuttamaan tavoitteitaan. On hieno tunne, kun näkee opiskelijoiden kielitaidon kehittyvän. Olen saanut myös olla mukana tekemässä oppikirjasarjaa lukioon yhdessä taitavien kollegojen kanssa, mikä on opettanut minulle valtavan paljon uutta ja inspiroinut minua työssäni.
Kielet – ja erityisesti ruotsin kieli – ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Hallituksen jäsenenä Kielilähettiläissä toivon voivani toimia linkkinä yhdistyksen ja koulumaailman välillä ja siten antamaan panokseni ruotsinopetukselle. Kielilähettiläät tekee mielestäni tärkeää työtä kannustamalla oppilaita ja opiskelijoita opiskelemaan kieliä ja käyttämään kielitaitoaan.
Jaa tämä uutinen
#Kielilähettiläät #Språkambassadörerna