Ajankohtaista

"Miksi minun pitäisi oppia ruotsia?", on kysymys, jonka monet oppilaat esittävät ruotsinopettajilleen. Kielen osaaminen on aina hyödyllisiä, mutta onko juuri ruotsi niin tärkeää, että sen oppimiseen jaksaisi panostaa tarpeeksi?
Lina Grönvik vastaa helmikuun alusta alkaen kaikkien kielilähettiläsvierailujen koordinoimisesta Suomessa. Lina on aiemmin koordinoinut suomenkieliset vierailut ruotsinkielisiin kouluihin.
Kielimentorointiohjelman pilotti järjestettiin vuonna 2023 yhteistyössä Svenska handelshögskolanin, Svenska social- och kommunalhögskolanin ja Åbo Akademin kanssa. Ohjelma, jonka tavoitteena on tarjota uudenlaista tukea suomenkielisille opiskelijoille, on otettu erittäin positiivisesti vastaan niin alumnien kuin opiskelijoidenkin parissa. Mentorointiohjelma laajenee vuonna 2024, kun Helsingin yliopisto, Novia ammattikorkeakoulu ja Turun yliopiston pohjoismaisten kielten opiskelijat osallistuvat ohjelmaan.
Tänä vuonna olemme muun muassa vierailleet yhteensä 481 oppitunnilla Suomessa ja Ruotsissa, lanseeranneet hejmoi-kampanjan ja vuonna 2023 aloitettu Kielimentorointiohjelma on saanut positiivista palautetta.
Kielilähettiläät ry etsii talouspäällikköä
Kielilähettiläät ry etsii osa-aikaista talouspäällikköä (kolme päivää / 22,5h viikossa) ja työsuhde on voimassa toistaiseksi. Aloitus keskiviikkona 11.1.2024 tai sopimuksen mukaan. Tavoitteenamme on tehdä työsuhteesta kokoaikainen vuoden 2024 aikana. Hae viimeistään 3. joulukuuta 2023.

Uusimmat rahoittajamme